Kanit
Elämäni tärkeät kanit
Minulla on ollut kani tai useampi lemmikkinä alakouluikäisestä asti. Tänne olen koonnut esittelyt elämäni tärkeimmistä kaneista: lapsuuteni, nuoruuteni ja aikuisuuteni aikana omistamistani pitkäkorvista, jotka ovat loikkineet sydämeeni, ja jättäneet sinne tassunjälkiä siirtyessään vehreämmille porkkananiityille. Voin sanoa, että leijonanharjaskasvatukseni on näiden ristihuulten ansiota.
Tämä sivu toimii kunnianosoituksena ja muistolehtona näille pörröpäille. Lisäksi toivon, että leijonanharjaksista kiinnostuneet voivat täältä lukea miten monenlaisia hienoja persoonia leijonanharjasten joukkoon mahtuu, ja miten jokainen kani on aivan omanlaisensa yksilö.
Suffeli
05/2003 – 2005
"Pupuntassujen pieni rapina hiljeni,
pilvenreunalta eivät äänet kanna maahan asti."
Kani-innostukseni lähti liikkeelle alakouluikäisenä, kun meille hankittiin heräteostoksena risteytysnaaras Suffeli. Kotipaikkakunnallani Tammelassa järjestetään vuosittain kaksipäiväiset 1600-luvun markkinat, ja vuonna 2003 siellä oli myynnissä ilmeisesti vajaa seitsenviikkoisia risteytyskaninpoikasia. Totta kai ihastuimme pieniin pupuihin pikkusiskoni kanssa ensisilmäyksellä, ja ensimmäisenä markkinapäivänä pyysimmekin äitiämme niitä katsomaan uudestaan ja uudestaan. Toisena markkinapäivänä sieltä lähti mukaan ruskea pieni tyttöpupu, hintaan seitsemän euroa.
Suffeli oli leijonanharjasristeytysnaaras, väriltään madagaskar kirjava. Sukupapereita tai hoito-ohjeita emme saaneet. Suffelin nimen keksi äitini, kun me lapset emme osanneet päättä. Ensimmäinen Suffelin asumus oli väliaikainen - puinen perunalaatikko levy kantenaan - kunnes leikkimökkimme sisustettiin seuraavana päivänä kanin kesäasunnoksi sopivaksi. Tullessaan Suffeli oli arka ja pelkäsi ihmistä, mutta pian se oppi luottamaan ihmiseen ja oli helppo käsitellä. Luonteeltaan Suffeli oli arka ja ujo, mutta äärettömän kiltti ja hellyydenkipeä. Kun Suffeli oppi luottamaan johonkuhun, sai siltä myös paljon pusuja.
Vaikka Suffeli olikin heräteostos, se sai silti paljon huomiota ja huolenpitoa, ja sen kanssa puuhailtiin paljon. Ulkoilutin sitä paljon valjaissa, ja talvella kaivoin syvään hankeen sille juoksukäytäviä. Suffeli pomppi myös paljon vapaana, sekä sitä varten rakennetussa verkkopohjaisessa kannellisessa isossa ulkohäkissä. Suffeli onkin varmasti elämäni paras heräteostos, sillä Suffelista lähti syvä kiintymykseni kaniin lemmikkinä ja uuden oppimisen halu.
Suffelia hankkiessamme ei perheemme tiennyt kaneista juuri mitään, ja vasta myöhemmin ymmärsimme, että olimme ottaneet poikasen tehtailijalta. Kanijuttuja internetistä lukiessani opin, että kanin luovutusikä on kahdeksan viikkoa; Suffeli oli siis luovutettu liian nuorena. Suffelin sukulaisilla (joita olivat naapurimme ostaneet samana kesänä) ilmeni hammasvikoja, ja oli hyvää tuuria, että Suffelilla ei hammasvikaa ollut. Suffeli oli meille tullessaan pelokas ja täysin ihmisiin tottumaton, mikä kieli siitä, ettei kania oltu poikasaikana käsitelty lainkaan. Myös Suffelin hinta, seitsemän euroa, kertonee jotakin "kasvattajasta".
Bamina
26.05.2009 - 24.05.2015
"Siirryit ajasta ikuisuuteen,
minä jäin tänne ja kuiskaan tuuleen
ikävä on."
Bamina on ensimmäinen itse aikuisiällä hankkimani lemmikki, ja sillä onkin aina erityinen paikka sydämessäni. Bamski saapui meille kesällä -09 pienenä pörröisenä hiukan pelokkaana kämmenelle mahtuvana pallerona. Haimme sen Keski-Suomesta Hankasalmelta, ja tuo reissu jännitti minua tietenkin paljon. Baminan virallinen nimi oli Tomuvintin Bamina, ja hän oli ensimmäinen rotupuhdas leijonanharjakseni. Väri oli kaunis madagaskar.
Bamski oli tavattoman valloittava pieni pusu- ja papanakone, joka kaipasi paljon seuraa ja loikoili mielellään keskellä olohuoneen lattiaa tai sohvapöydän alla. Hän oli luonteeltaan ujo, joskin utelias. Bamina nautti suuresti silityksistä, vessapaperirullien heittelemisestä ja omistajien pusuttelusta. Aivan erityisesti Bamina tykkäsi pomppia ulkona vapaana ja kaivaa ja kolata lunta, tai kesällä viilettää pitkin nurmea. Bamski ei ollut erityisen kiinnostunut järsimään johtoja tai listoja, ainoastaan IKEAn sohvapöydän jalat kelpasivat rouskutteluun. Nuorena Bamina oli täydellisen sisäsiisti, mutta vanhemmiten papanoita tipahteli muutamia vähän joka paikkaan – mutta sitä se kanitalouden arki on. Baminaa oli helppo käsitellä vaikkei neiti varsinaisesti sylissä olosta nauttinutkaan - enemmän se tykkäsi makoilla sohvalla vieressä.
Olin Baminaa hankkiessani keskustellut Baminan kasvattajan kanssa ja pyytänyt naarasta, joka sopisi jalostukseen. Baminasta tulikin aivan ensimmäisen Mustikkametsäläisen poikueen emo. Tuohon aikaan minulla ei vielä ollut virallista kasvattajanimeä enkä osannut aavistaa, että tuo poikue veisi mennessään ja tekisin jalostustyötä vielä vuosikymmen myöhemminkin. Baminan kanssa osallistuin myös ensimmäisiin näyttelyihin niin lemmikkipuolella kuin virallisella ulkomuotopuolellakin. Bamina sai ulkomuotonäyttelystä A-luokasta 93 pistettä, ja lemmikkinäyttelyistä hänen paras tuloksensa oli 92,5 pistettä.
Tilda
4.4.2011 - 9.5.2019
"Nyt olet vapaa ja mukana tuulen,
saat kulkea rajalla ajattomuuden."
Olin miettinyt pitkään toisen kanin hankintaa, mutta ”sitä oikeaa” poikasta ei ollut tullut vastaan. Lisäksi väritoiveenani oli luonnonkeltainen, joita ei ollut tarjolla kovin usein. Kun sellainen kuitenkin putkahti maailmaan, niin varasin pikkuisen itselleni tuota pikaa. Ja pikkuinen se tosiaan oli, kun sen luovutusikäisenä haimme - olin jo ehtinyt unohtaa miten pieniä puput voivatkaan olla!
Tilda oli touhukas ja meneväinen pikkupupu vielä aikuisenakin, ja sanoinkin sitä usein perheemme kirpuksi. Painoa sillä oli vain 1,3 kilon verran, ja rakenteeltaankin se oli siron puoleinen. Turkinlaatu oli Tildalla upein mitä olen leijonenharjaksilla nähnyt: hieno tuuhea harjas, mutta selästä silkkinen ja erittäin hyvin palautuva lyhyt turkki.
Luonteeltaan Tilda oli hyvin reipasta laatua. Häntä oli helppo käsitellä, ja se istui sylissä nätisti – hetken aikaa – mutta kyllästyttyään se ilmaisi mielipiteensä kaivamalla ja repimällä paidanhelmaa. Siliteltävänä Tilda kuitenkin viihtyi hampaitaan narskutellen niin kauan kuin joku vain viitsi silittää. Kun katselin telkkaria ja pidin Tildaa sohvalla seuranani, oli sen riemuhyppyjä ihana seurailla. Tinksu tykkäsi myös viilettää sohvan selkänojaa edestakaisin. Murrosikäisenä Tilda puolusti pesäaluettaan hanakasti muristen ja nyrkkeillen. Kypsemmällä iällä neiti rauhoittui, mutta luonteessa säilyi sopiva omanarvontunto ja tomeruus.
Ennen Tildan muuttoa taloon en ollut törmännyt nirsompaan kaniin; kurkku oli yök, tomaattiin ei koskettu ja jopa banaanille nyrpistettiin ensin nenää! Luulen, että Tilda ei ollut poikaskodissaan saanut maistaa kovinkaan montaa erilaista tuoreruokaa. Hiukan aikuistuttuaan neidille alkoi kuitenkin kelpaamaan kaikki ruoat, eikä nirsoudesta ollut enää jälkeäkään. Leijonanharjaksille ominainen suuri ruokahalu oli löytynyt.
Tildankin kanssa kävin näyttelyissä, ja varmasti paljolti upean turkkinsa sekä erityisen hyvän käsiteltävyytensä ansiosta Tilda voittikin yhden lemmikkinäyttelyn pistein 95,5. Ulkomuotonäyttelyihin Tilda ei soveltunut, sillä hänellä oli yksi valkoinen kynsi.
Dali
18.8.2011 - 22.3.2019
"Syttyi taivaalle uusi tähti,
pupuenkelinä Dali täältä lähti."
Dali (viralliselta nimeltään Samuel Starship) muutti luokseni Pihtiputaalta maaliskuussa 2012 ollessaan puolen vuoden ikäinen. Törmäsin Dalin myynti-ilmoitukseen sattumalta ja ihastuin poikaan ensi silmäyksellä. Muistin myös ihailleeni Dalin myynti-ilmoitusta sen ollessa luovutusikäinen, ja päätin, että tällä kertaa en anna tämän pupun mennä jollekulle toiselle.
Meille saapuessaan Dali-poika oli hiukan arka. Elämään meillä totuttuaan hän kuitenkin osoittautui seikkailunhaluiseksi, uteliaaksi ja hiukan hölmöksi hurmuriksi. Se oli niin innoissaan kaikesta, ettei oikeastaan malttanut keskittyä oikein mihinkään mitä tekee, ja pojasta saikin hiukan hömötiaismaisen vaikutelman. Dali oli pusupoika, joka nautti silityksistä. Dalin turkki oli mallia kokopitkä, eli se vaati viikoittaisen kampaamisen tai turkin lyhyeksi leikkaamisen säännöllisin väliajoin. Dalilla oli upean pyöreä runko (kanijalostuksen termejä tuntemattomalle: hyvä, terve rakenne), jollaisia Suomen leijonanharjaksilla tulee harmittavan harvoin vastaan.
Dalin lempipuuhaa oli ehdottomasti kaivaminen, ainakin siitä päätellen miten rytyssä häkissä olevat matot aina olivat. Minulla olikin tapana pitää Dalin häkissä mattojen molemmissa päissä tiiliskiviä painoina; ne ainakin hiukan hidastivat mattojen liikkumista mihin sattuu. Dali saattoi myös vapaana pomppiessaan vain yhtäkkiä pysähtyä keskelle mattoa – tai laminaattilattiaa! – ja ryhtyä kaivamaan. Dali oli perheen pääkaivajan hommansa ohella myös perheen pääsotkija. Jotenkin se häkissäänkin aina onnistui kiskomaan heinät pois heinäkaukalosta ja levittämään ne yltympäriinsä. Vessalaatikon sisältöä oli myös joskus pitkin poikin ja koko kani aivan puruissa. Dali on myös merkkailevaista sorttia, ja seinät olivat helposti virtsassa, ainakin jos lähellä oli tyttöpupuja.
Lenni
4.1.2011 - 14.8.2019
"Tummuessa illan, luona sateenkaarisillan,
kun auringon viimesäteet taipuu, Lenni uneen vaipuu."
En ollut suunnitellut uuden kanin hankkimista taloon, vaan Lenni saapui luokseni aivan vuoden 2013 alussa ikään kuin heräteostoksena. Tosin olin käynyt eräällä myyntipalstalla kurkkimassa pienen hiukan sotkuisen näköisen karvakasan ilmoitusta jo varmaan kuukauden ennen kuin lopulta otin myyjään yhteyttä. Tarkoitukseni oli ottaa Lenni meille jalostuskäyttöä ajatellen asustamaan joksikin aikaa, ja lopulta etsiä pienelle miehelle loppuelämän lemmikkikoti. Mutta niinhän siinä kävi, että rakastuin Lenniin niin totaalisesti, ettei siitä voinutkaan millään luopua!
Lenni oli viralliselta nimeltään Ryssjöns Zenix, ja alunperin kotoisin Ruotsista. Minulle tullessaan hän oli juuri täyttänyt kaksi vuotta. Saapuessaan Lennin kokopitkä turkki oli aivan takussa ja Lenni oli myös hyvin laihassa kunnossa. Saksien, kamman ja oikeanlaisen ruokavalion avulla Lenni tervehtyi reippaaksi pupuksi.
Lenni oli maailman kiltein kani, pieni höpsö touhottaja. Sillä riitti aina energiaa uusien juttujen tutkimiseen, mutta se istui myös nätisti ja kärsivällisesti sylissä. Lenni oli tosi kiinnostunut lajitovereista, eikä ärhennellyt edes toisille uroksille. Lennin turkki oli mallia kokopitkä, ja vaati harjaamista noin kerran viikossa. Leikkasin turkin silloin tällöin lyhyeksi, ja Lenni nautti lyhyestä turkista kovasti. Turkinhoito-operaatiot kävivät leppoisasti, kun Lenni antoi niin hyvin käsitellä. Erittäin hyvänä puolena pikkumiehessä oli myös äärettömän hyvä sisäsiisteys! Vaikka hän oli alkuelämänsä ajan kastroimaton, ei hän silti merkkaillut lainkaan.
Lennin ollessa neljän vuoden ikäinen vein sen kastroitavaksi, ja se pääsi asustelemaan Tildan kanssa yhdessä. Tilda oli tomerana luonteena kaksikon päällikkö. Tildaa ja Lenniä oli ihana seurata yhdessä: he pesivät toisiaan ja söivät ja nukkuivat yhdessä. Tildan rohkeus selvästi sai myös Lenniä aktiivisemmaksi. Kun Tilda menehtyi kahdeksan vuoden iässä kohtusyöpään, Lenni eli yksin enää reilun kolme kuukautta, ja sitten vanha ikä vei hänetkin sateenkaarisillalle.